heinä 16 2017

Pulp, pulp!

Kirje Heljältä!

Hei, tänään aurinko paistaa täällä Humppilassakin. Nyt tuntuu kesältä!

Armas Puolimatkan muistomerkillä käy koko ajan ihmisiä katsomassa sitä. Voimme iloita koko puuhaporukka. Onnistuttiin tuomaan esille merkittävä mies!

Liisa Turusen näyttely täällä Atelje Heljässä jatkuu heinäkuun loppuun. Elämä hymyilee Liisalle ja hänen uudelle elämänvaiheelle. Tohtori Liisa on nyt myös keraamikko ja etenee omalla urallansa. Hän on hyvä esimerkki siitä, mistä olen pitkään puhunut. Me elämme yhä vanhemmiksi ja ihmisillä täytyy aina olla mahdollisuus kouluttautua uuteen ammattiin. Oppimisen ilon kokeminen, minkä ikäisenä vaan on aina yhtä riemastuttava! Silmät avoimina uuteen!!

Olen itse muutaman viikon ajan mielikuvitellut itseni kalaksi. Kaikki eläimet ovat minulle tärkeitä, mutta jostain syystä kalojen maailma on noussut aivoihini. Niitä on nyt lautasissa ja kolpakoissa, jotka olen dreijannut. Työn alla on myös reliefi, jossa kaloja on todella paljon. Sen nimikin on jo valmiina: ”Pietarin kalasaalis”. Toivon, että poltto onnistuu.

Kalakolpakot

Kaksi kalalautasta ja -kolpakko

Kaksi kalalautasta ja -kolpakko

Puhuvatko kalat?

Ainakin pulputtavat. Pulp, Pulp!

Iloisena ja innostuneena

Heljä

Pysyvä linkki tähän artikkeliin: http://www.helja.fi/pulp-pulp/