Täällä Heljä!
Elän, hengitän kesän tuoksuja ja teen uusia uniikkiteoksia sekä kankaalle että keramiikalle. Pupupiilot oli menestys. Niitä maalaan uusia. Pupuaiheet vaihtelevat ja kuvaavat näiden eläinten kautta arkielämän tavallisia tapahtumia. Elämähän muodostuu niistä. Tämän kesän suurin ”nähtävyys” Atelje Heljän edessä on kauniisti juuri nyt kukkiva kasvi. Se kasvi on TATTARI. Koko pelto on nyt kukkimisvaiheessa ja yksi valtava vaaleanpunainen peltomeri. Seuraavassa vaiheessa se ”vaaleanpunainen meri” muuttuu kirkkaanpunaiseksi ja se vasta onkin mahtava näky. Kaikki koko kasvi multarajasta ylöspäin on hehkuvan punaista. Muutama vuosi sitten kokeilimme tätä tattaria ja olin aivan lumoutunut sen eri vaiheiden kauneudesta. Tänä vuonna päätin, että se saa oman roolinsa ATELJE HELJÄN kesässä Minä olen sen ääni ja se tarinankertoja, kun ihmiset hämmästyneinä kyselevät: Mikä toi ihan punainen kasvi on tuolla ateljeen isojen ikkunoiden edessä? Gluteenittoman leivonnan syöjät yleensä tietävät tattarin. Se on ikivanha viljelykasvi ja todennäköisesti Kiinasta. Itse olen hurahtanut tattaripuuroon, joka maistuu hyvältä. Suomessa on muutama tattariin erikoistunut mylly (googlaa) Kuvaan kasvun edistymistä ja kerron hauskoista kommenteista joita ohiajavat ihmiset hämmästellessään tokaisevat. Hyvää mieltä kaikille toivottaen Heljä Comments are closed.
|
Arkisto
November 2023
|